Purkutyöt pääkaupunkiseutu, Tuusula, Kerava ja Järvenpää

Monipuoliset palvelut ammattitaidolla

Pyydä tarjous ›

Purkutyöt

Purkutöissä tärkeää on tietää mitä laki vaatii. Esimerkiksi asbesti on tänä päivänä myrkkyä ja purkutöiden alussa on tehtävä haitta-ainekartoitus, jotta sille tai muille haitallisille aineille ei altistuta vahingossa. Myös purkulupa on haettava. Kun asiakkaamme on saanut purkuluvan rakennusvalvonnasta, voimme aloittaa purkutyöt. Teemme purkutöitä pääasiassa pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla - Tuusulassa, Keravalla ja Järvenpäässä.

Kysy lisää ›

Maa-aineksen ja jätteen seulonta säästää luontoa ja lompakkoa

Me Tuus Kaivuu Oy:ssä panostamme ekologisiin ja kestäviin toimintamalleihin: maa-aineksen ja jätteen seulonta säästää luontoa ja lompakkoa, sillä jätteen vieminen sellaisenaan kaatopaikalle tai hävitettäväksi on usein kallista ja joukossa voi olla paljon käyttökelpoistakin maa-ainesta jota voisi hyödyntää jossakin muualla. Maa-aineksen ja jätteen seulonta on siis sekä ekonomisesti että ekologisesti järkevää ja tekemämme purkutyöt Helsinki- ja uusimaa-alueilla ovat usein kestävän kehityksen kriteerit täyttäviä hankkeita, joissa seulonnalla saadaan aikaan selviä säästöjä. Eri tarkoituksiin löytyy erilaisia seulakauhoja ja isompia kohteita varten meillä on myös erityisiä, laajempaan käyttöön sopivia seulontalaitoksia. Säästöt ovat suuria pienissäkin projekteissa, mutta suurissa hankkeissa säästöt jätemaksuissa voivat nousta jopa satoihin tuhansiin euroihin. Purkutyöt Helsingin, pääkaupunkiseudun muutenkin sekä Uudenmaan alueilla kannattaa siis hoitaa ekologisesti ekonomisistakin syistä.

Lue lisää ›

Huonosti purettu voi tulla myöhemmin kalliiksi

Kun rakennuksia puretaan muuten vain tai uusien rakennelmien tieltä, on taloudellisesti kustannustehokkainta ja helpointa hoitaa purkutyöt siten, että samalla lajitellaan jätteet ja maa-aines erilleen. Myöhemmässä maanrakennus- ja perustamisvaiheessa lajittelu on huomattavasti vaikeampaa ja voi tulla yllättävänkin kalliiksi, joten purkutöiden hintavertailussa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota siihen, mitä materiaaleille tapahtuu kun rakennus on saatu matalaksi. Pahin virhe on jätteiden jättäminen maahan sellaisenaan. Esim. kellarikohteessa, jos purkaja jättää jätteet maan sisään ja seuraava rakennuttaja joutuu siivoamaan ne, se voi maksaa jopa kymmeniä tuhansia. Seulomalla purkuvaiheessa, olisi pärjätty kolmenumeroisilla summilla. Me Tuus Kaivuu Oy:ssä puramme puu- ja metallirakennuksia sekä pieniä betonirakennuksia vastuullisesti. Kierrätämme ja seulomme aina kaiken minkä voimme ja huolehdimme siitä, että purkutyöt tulee tehtyä niin, että paikalle voi joskus rakentaa jotain uuttakin. Teemme mahdollisimman siistiä jälkeä ja se on meille myös imagollinen asia. Purkutöiden yhteydessä voimme hoitaa myös muutakin raivausta sekä puunkaatoja.

Ota yhteyttä ›

Purkutyöt Helsinki – ota yhteyttä

Kun purkutyöt ja maanrakennus Helsinki-Uusimaa -alueella ovat sinulle ajankohtaisia, ota yhteyttä!

Kysy lisää ›

Työmaakuvia

Tutustu kuvagalleriassa työmaakuviimme.

Kuvagalleriaan ›

Pika­yhteydenotto

Jätä yhteystietosi, soitamme sinulle ensi tilassa!

Soita